Istumisen vitsaus

Voi meitä! Tähän on valitettavasti tultu. Syömme itsemme sairaaksi ja toiseksi istumme itsemme sairaaksi. Ihan kiva!

Tuosta syömisestä kirjoitin mm. artikkelissa, miksi tarttumattomat sairaudet yleistyvät. Artikkeli pohjautuu tohtori Paul Claytonin kirjaan ’Ruoka olkoon lääkkeesi’ eli miten me omilla valinnoillamme päivittäin voimme pysyä terveenä tai jos niitä sairauksia on, tekemällä korjausliikkeitä, ruoka onkin lääkkeemme. Mahtavaa!

Mutta sitten on tämä toinen asia, kuten Helsingin Sanomat asiasta jälleen kertoi 4.5.2022. Suomalaiset siis vielä istuvat itsensä sairaiksi – huh heijaa! Istuminen eli paikallanolo maksaa jopa 1,5 miljardia euroa vuodessa. Ja kun tähän lisää vielä liikkumattomuudesta aiheutuvat kustannukset, kokonaissumma hipookin jopa viittä miljardia. Suoraan sanottuna hirvittää! Ei oikeastaan tuo raha, vaan terveytemme menetys niinkin arkiselle asialle kuin istuminen.

Suomalaisten elämäntapa on sellainen, että arkista liikuntaa on aina vaan vähemmän ja todellakin me istumme aina vaan enemmän. Tämän me kaikki olemme varmasti huomanneet. Arkemme on helpottunut ja fyysistä lihasvoimaa tarvitaan entistä vähemmän, mainittakoon esimerkkinä vaikkapa nämä robotti-imurit ja ruohonleikkurit. Mielenkiintoista on havaita myös se, että liikkumisen suositukset voidaan kyllä saavuttaa, mutta silti myös istua aivan liian paljon. Tai istua suhteellisen vähän, mutta olla liikunnallisesti passiivinen. Rehellinen kokonaisuuden arvioinnissa kannattaa meidän jokaisen olla.

Miksi istuminen on sitten haitallista?

Niin, kun meillä on se verenkierto ja meillä on se mikroverenkierto, joka taas huolehtii meidän terveytemme perusedellytyksestä eli koko kehon aineenvaihduntaprosessistamme. Ja kun istumme, se meidän verenkiertomme ei ainakaan parane, vaan päinvastoin. Kun tähän yhdistetään maailman arvostetuimman ja puolueettoman American Heart Associationin tutkimustulos vuodelta 2016, olemme sairastumistemme ytimessä. Nimittäin he totesivat, että vakavat sairaudet, kuten mm. korkea verenpaine, diabetes, sydänkohtaus, dementia ja muut aivosairaudet alkavat pienten verisuonten häiriöistä eli niiden sairastumisista. Tämän vuoksi hyvinkin aiheellisesti voidaan kysyä, ovatko pienet verisuonemme meidän isojen terveysongelmiemme alku ja juuri?

Kyllä, näin voidaan väittää.

Se tuiki tärkeä mikroverenkierto!

Muistin virkistykseksi meillä on koko verenkierrostamme peräti 74 % mikroverenkiertoa, noin 100 000 km, ihan joka paikassa kehoamme. Ja tämä huikea määrä pienen pieniä verisuonia ihan vain siksi, että solumme saisivat happea ja ravintoa ja kuona-aineet kulkeutuisivat soluistamme pois. Ts. perusaineenvaihduntamme toimisi. Kun tämä ei toimi, niin pikkuhiljaa vuosien tai jopa vuosikymmenten kuluessa, meille alkaa kehittymään erilaisia kipuja, särkyjä ja niitä kroonisia sairauksia.

Joten liikkukaa hyvät ihmiset enemmän ja istukaa ihmeessä vähemmän! Tai jos istutte, muistatte pompata sieltä tuolilta ihan säännöllisesti vaikka säännöllisen hälytyksen avulla. Käyttäkää lihasvoimaa aina, kun se on mahdollista. Miettikää, onko auto aina tarpeellinen, voisiko vaan käyttää ihan vain jalkoja tai vaikkapa sitten sitä sähköpyörää – sekin kun on parempi vaihtoehto kuin auto.

Perusasioiden äärellä

Jälleen siis perusasiat kuntoon: ravinto ja liikunta, niin pääsee jo pitkälle. Mutta vielä pidemmälle pääset, jos otat päivittäiseen käyttöön fysikaalisen verisuoniterapian, koska valitettavasti sille tosiasialle, että me vanhenemme ihan jokainen päivä, ei tiede vielä ole keksinyt ”lääkettä”. Ja vanheneminen luontaisesti heikentää meidän verenkiertoa niin kuin valitettavasti tekee myös se ihana stressi, huonosti nukutut yöt, ilmansaasteet, ympäristömyrkyt jne. jne. muutaman asian mainitakseni. Tällä haluan sanoa, että vaikka meillä ravinto ja liikunta olisi kunnossa, niin ympärillämme on vaan tänä päivänä vielä paljon asioita, jotka vaikuttavat terveyteemme tahtomattamme.

Bemer parantaa veren virtausta

Siksi suosittelen ehdottomasti tieteen tuomaa terapiaa ihan jokaiseen kotiin ja mielellään ihan jokaiseen sänkyyn. Kyseessä on Bemer fysikaalinen verisuoniterapia, jota aikoinaan lähdettiin kehittämään nimenomaan kroonisten sairauksien ennaltaehkäisyyn. Tämän ymmärtää hyvin, koska terapialla edistetään meidän pienimpien verisuonten veren virtausta, joka taas parantaa meidän aineenvaihduntaprosessejamme, jolloin meidän kehomme toimii, kuten sen normaalisti kuuluukin toimia. Ja toisaalta jos siellä niitä häiriötiloja on, parantunut aineenvaihdunta lähteekin korjaamaan kehoa luonnollisesti ikään kuin itse itseään.

Parasta terapiassa on helppous. Nyt sinulle sallitaan tässä se ihana lepäily aamuin illoin kahdeksan minuuttia hoitoalustalla. Itse suosin kovasti ihan makuuasentoa sen istumisen sijaan eli minulla hoitoalusta on sängyssäni, myös siitä syystä, että yöllä käytän uniohjelmaa, jotta veren jakautuminen olisi parempi kudosten tarpeisiin nimenomaan yöllä. Silloinhan kehossamme mm. sisäelimet ovat aktiivisessa työssä ja tarvitsevat enemmän verta. Mitä paremmin nämä prosessit toimivat, sitä terveempiä me olemme.

Kun terapialla ei ole todettu olevan mitään haitallisia sivuvaikutuksia, se myös soveltuu vauvasta vaariin. Toki ennen hoitoa tarkistamme perussairaudet ja lääkkeet, jotta osaamme optimoida hoito-ohjelman juuri sinun kehosi tarpeisiin ja varmistamme terapian soveltuvuuden.

Terveytemme kivijalasta, mikroverenkierrosta, on tulossa myös ihana ilmainen Online-terveysluento 8.6.2022 klo 18.30. Tämä luento on tarkoitettu vähänkin omasta tai lähimmäistensä terveydestään kiinnostuneille. Jos haluat mukaan, laita minulle viestiä. Ehkä saatat hämmästyä, miten pienillä asioilla voikin olla yllättävän suuri vaikutus!

Terapia tutuksi vuokraamalla Bemer kotiin

Parhaiten tähän sertifioituun lääkinnälliseen laitteeseen ja terapiaan pääsee tutustumaan vuokraamalla laitteen omaan kotiin. Näistä vaihtoehdoista olen kertonut enemmän osiossa Bemer-hoito. Joskus pienillä asioilla voikin olla yllättävän suuri vaikutus!

#Bemer #fysikaalinenverisuoniterapia #mikroverenkierto #parempiverenvirtaus #parempiverenjakautuminenkudostentarpeidenmukaan #parempiaineenvaihdunta #terveydenedistäminen #kroonistensairauksienennaltaehkäisy #kroonistensairauksientukihoito #kylmätjalat #levottomatjalat #unettomuus #kivut #säryt #palautuminen #suorituskyvynparantaminen

Jätä kommentti