
Ihana talvi!
Nyt se on ollut oikea talvi jälleen! Maa hohtaa valkoisena uuden lumen peittämänä ja aurinko on hellinyt meitä pilvettömältä taivaalta – voi että! Mieli halajaa ulos, kun tietää, että aurinko sulattaa kaikki huolet ja murheet, ja myös kiire katoaa jonnekin, ainakin hetkeksi! Ja niin, mikä ettei vaikka ne suksetkin kaivaisi taas esiin…
Vai kaivaisinko sittenkään?

Aina nimittäin suksi ei vaan ole luistanut ja ladulla meno on ollut enemmän tai vähemmän tikkuista ja takkuista. Ja joskus se taas on luistanut liikaakin, kun pitoa ei vaan ole löytynyt. Oli niin tai näin, eteenpäin meno on raskasta kummassakin tapauksessa. Jotta suksi luistasi hyvin, tarvitaan huoltotoimenpiteitä. Ei ainoastaan sitä luistovoidetta lisää, vaan riittävästi myös pitoa, jotta meno olisi sujuvaa ja helppoa, ja siitä matkasta voisi nauttia täysin siemauksin, myös ylämäessä. Siitähän hiihdossa on kyse – matkasta nauttimisesta.
Itselleni suksien huolto on jotain suurta mysteeriä, mutta ”jonkunhan” se on tehtävä, jos toivoo hiihtolenkin onnistuvan. Jos nämä huoltotoimenpiteet on sitten saatu kunnialla hoidettua, aina tämäkään ei riitä, vaan joskus huoltotoimenpiteitä tarvitsee nimenomaan se sauvojen ja suksien liikuttaja eli hiihtäjä. Voihan nimittäin olla, että ladulle lähteminen voi tuntua aivan ylivoimaiselta voimain koetukselta, kun taas sukeltaminen sohvan syliin hyvin houkuttelevalta autuudelta. Käykö sinulle näin?

Siis kevätväsymys?
Voisiko kyse olla kevätväsymyksestä vai sittenkin jostain fataalimmasta? Nimittäin kun talvi kääntyy kevääksi, lisääntyvä valokaan ei välttämättä saa meitä energiseksi. Päinvastoin, saattaakin harmittaa vietävästi, kun keho edelleen tuntuu jotenkin uinuvan ja käyvän hitaalla, ikään kuin olisi talviunessa. Ja sitten tulee hienoinen ärtymys ja turhaantuminenkin. Mieli tekisi toisaalta tarttua suksiin, mutta ei vaan jaksa. Olo on nuutunut, väsynyt, uupunut, vetämätön – mitä näitä ilmaisuja nyt onkaan. Kuulostaako tutulta?
Jos näin on, olisi hyvä tarkastaa pari perusasiaa:
- syötkö sateenkaarenvärissä päivittäin 800 g kasviksia, vihanneksia, marjoja ja hedelmiä?
- liikutko riittävästi ja monipuolisesti, mutta et liikaa?
- palaudutko päivällä eli onko sinulla tarpeeksi taukoja, joiden aikana saat stressitasoasi laskettua?
- palaudutko yön aikana eli nukutko riittävästi ja palauttavasti?
Aika tuttuja juttuja, varmasti ajattelet, ja niinhän nämä ovatkin. ”Suksia” ei ole noiden osalta keksitty juurikaan uudelleen. Terveytemme kivijalka rakennetaan juuri näistä palikoista.
Useimmilla meillä kuitenkin on haasteita nimenomaan noissa perusasioissa. Saattaa tuntua jopa mahdottomalta ”kotikonstein” taklata jokainen kohta, jotta terveytemme perusta olisi vakaalla pohjalla. Aika usein kuulee syynä olevan kiireen – mitä se kullekin milloinkin sitten tarkoittaa.
Nyt haluaisin esittää sinulle kysymyksen.
Onko sinulla todellakin aina niin kiire, ettet ehdi huolehtia tärkeimmästä asiasta elämässäsi – itsestäsi? Ja nimenomaan silloin, kun sen voisit vielä tehdä itse?
Mutta minähän olen terve!
Ja toinen asia, jonka kuulen aika usein nuorilta, nuorilta aikuisilta ja jopa aikuisilta ja keski-ikäisiltäkin: ei minun tarvitse huolehtia sen enempää itsestäni, minähän olen terve!
Vaikka tuntisitkin itsesi lähes kuolemattomaksi, kun mitään suurempaa ”kremppaa” kehossasi et tunne, juuri tänään on oikea hetki alkaa kiinnittämään huomiota terveyteesi, jotta tämä ideaali tilanne jatkuisi myöhemminkin. Nimittäin krooniset sairaudet alkavat kehittymään vuosien tai peräti useiden vuosikymmenien ajan kehossamme, mikä ikävintä, lähes huomaamatta. Ts. muutokset kehossa tapahtuvat niin hitaasti, että me emme edes huomaa niitä, koska me totumme niihin ja niistä tulee meille meidän uusi ”normaali”, kunnes lääkäri sitten diagnosoikin meille jonkin kansantaudin, kroonisen sairauden.
Paras hetki huolehtia itsestään on silloin, kun on terve.
Terveytemme ja hyvinvointimme on siis tänään täysin omalla vastuullamme.
Tätä me emme voi ulkoistaa.
Valinnat tänään, ovat tulevaisuutta huomenna.

Visioi unelmäelämäsi
Jos olet päässyt tähän saakka tämän lukemisessa, pyytäisin sinulta vielä viisi minuuttia aikaa.
Sulje silmäsi, istu, oikaise ryhti ja hengitä muutaman kerran syvään sisään ja ulos.
Mitä tunnet – mielessä, kehossa? Kuulostele, miten voit juuri nyt? Oletko tyytyväinen tuntemuksiisi, omaan vointiisi, ja entäpä ihan koko elämääsi? Jos sinulla olisi taikasauva, miten haluaisit voida juuri nyt tässä hetkessä, millainen olisi sinun unelmaelämäsi, ja mikä mielestäsi estää kaiken tuon toteutumisen?
Kuten huomaat, kysymykset eivät liity ainoastaan omaan terveyteen ja hyvinvointiin, vaan myös laajemmin koko elämääsi. Jos sinulla on vahva visio unelmaelämästäsi, silloin sinä automaattisesti lähdet toimimaan ja tekemään asioita, jotka johtavat sinua kohti visiotasi. Ja usko tai älä, tämä vahva visio antaa ikään kuin sinulle sen tarvittavan voiman ja energian ensiksikin tarkastella omaa elämääsi kriittisestikin ja sitten synnyttämään halun ottamaan niitä askeleita kohti visiotasi. Toki tuossa vaiheessa olisi hyvä olla olemassa faktisestikin tietoa omasta terveydentilasta, vaikkapa verikokein, jotta tiedetään kehon tilanne pintaa syvemmältä ja eritoten voidaan poissulkea mm. erilaisten kroonisten sairauksien mahdollisuus.
Kompassi kohti unelmaelämää!
Kun sinulla on vahva visio ja olet asettanut sisäisen kompassisi sitä kohti, terveyden kivijalkasi rakentaminen alkaa kuin itsestään. Ensin pienistä, oikeista arjen valinnoista ja tekemisistä, ja mikä parasta hyvinkin helposti, jopa huomaamatta.
Aloita muutos tarkastelemalla aikaisemmin tekemääni listaa terveyden kivijalkaan vaikuttavista asioista – rehellisesti – ja jos muutettavaa mielestäsi on, listaa ne ja aloita askel askeleelta muutoksen matka.
Mutta nyt varoituksen sana. Ole muutoksen tielläsi riittävän armollinen itsellesi! Kuten niin monessa muussakin, niin myös tässä se kuuluisa 80/20 on täysin riittävä.
Tarvitsetko apua?
Jos terveyden kivijalan rakentaminen ei sinulta yksin onnistu, onneksi tarjolla on apuja näihinkin asioihin. Ja vieläpä helppoja, luonnollisesti terveyttä edistäviä ratkaisuja jokaiseen päivään ja ihan jokaiseen kotiin, ja vieläpä koko perheelle. Nimittäin tiede ja teknologia ja toisaalta ikivanhat hoitomenetelmät voivat tukea terveyttäsi merkittävästi juuri siellä, missä milloinkin olet.
Jos siis tuntuu, että tarvitset sparrausapua, niin käydään tilannettasi yhdessä läpi ilmaisessa hyvinvointikartoituksessa. Täytä kyselylomake ja varaa itsellesi sopiva aika. Tästä se lähtee.
Muutoksen tukena tarjoan hyvin yksinkertaisia, tehokkaita ja helppoja menetelmiä, joista löytyy infoa kotisivuiltani seuraavasti:
Ja vaikka kuinka tuntuisi nyt haastavalta, olen varma, että elämäsi parhaat hiihtokelit ovat edessä!
Lähdetäänkö matkalle yhdessä?
Koska elämästä pitää voida nauttia!

#terveydenedistäminen #terveydenrakentaminen #sairauksientukihoito #parempiterveys #enemmänterveyttä #enemmänelämää #koskaelämästäpitäävoidanauttia #suomalainenvilliravinto #villimarja #villiyrtti #hyväravintolisä #ArcticNutrition #energiahoito #BodyMindEnergyBalancingMethod #stressi #uupuumus #unettomuus #Bemerhoito #Bemer #fysikaalinen verisuoniterapia #itsehoitokokoperheellekotiin #mikroverenkierto #parempiaineenvaihdunta