Blogi

Elämän yllätyksellisyys

EnergiahoitoYleinen

Elämä on vaan niin ihmeellistä ja ihanan yllätyksellistä! Tähdet olivat kohdallaan, kun sain tutustua toukokuussa upeaan, erittäin intuitiiviseen muutosvalmentaja Riikka Ylitaloon, ja missäpä muualla kuin BNI:ssä eli BNI Online Premium Suomen -kokouksessa! Itsehän olen kuulunut tähän hienoon verkostoon jo vuodesta …

Elokuun aikaa – uuden luomisen taikaa!

EnergiahoitoYleinen

Näin elokuun koittaessa on samalla hieman haikea olo, mutta myös kuplivan innostunut! Haikea siksi, kun tiedostaa kesän kääntyvän vääjäämättömästi lopun puolelle. Kupliva, kun syksy saapuu ja tuo mukanaan uusia asioita, joiden ajatteleminen tuottaa ihanan energiaryöpyn ja saa innostuksen punan kohoamaan …

Talvihorroksesta keväthurmokseen

Bemer-hoitoEnergiahoitoRavinto

Hurmaako kevät sinut? Onhan tämä jälleen niin huikeaa: aurinko, lintujen väsymätön konsertti, kevätkukat, ja se ihana kevään tuoksu! Kevät on saapunut! Yksi parhaimmista vuodenajoista, ja yksi voimallisimmin vaikuttavista kaiken lisäksi – ainakin minulla. Pyörremyrsky huushollissa Itsessäni huomaan kevään tulon varsin …

No luistaako se suksi?

Bemer-hoitoEnergiahoitoRavinto

Ihana talvi! Nyt se on ollut oikea talvi jälleen! Maa hohtaa valkoisena uuden lumen peittämänä ja aurinko on hellinyt meitä pilvettömältä taivaalta – voi että! Mieli halajaa ulos, kun tietää, että aurinko sulattaa kaikki huolet ja murheet, ja myös kiire …

Kipuilua kivun kanssa

Bemer-hoitoYleinen

Lähes jokaisella meistä on elämämme aikana ollut joskus kipua, enemmän tai vähemmän. Kipua helpotetaan kipulääkkeillä, jotka myös ovat tulleet tutuksi meille monelle. Usein kipu onkin hetken päästä vain kipeä muisto. Mutta joskus kipu voi jäädä päälle, ja silloin ollaan ihan …

Lempeä laskeutuminen lomaan

Bemer-hoitoEnergiahoitoYleinen

Ota kesä vastaan rentoutuneena Voihan ihana kesä!  Kalenterin vaihtuessa kesäkuuhun tarkoittaa se monella myös lomaa tai vapaata normaalia enemmän – ansaittua irtiottoa arjesta. Mutta samalla monelle tämä aika saattaa tarkoittaa jopa vuoden kiireisintä aikaa, kun se ”maailma pitää saada valmiiksi” …

Istumisen vitsaus

Bemer-hoito

Voi meitä! Tähän on valitettavasti tultu. Syömme itsemme sairaaksi ja toiseksi istumme itsemme sairaaksi. Ihan kiva! Tuosta syömisestä kirjoitin mm. artikkelissa, miksi tarttumattomat sairaudet yleistyvät. Artikkeli pohjautuu tohtori Paul Claytonin kirjaan ’Ruoka olkoon lääkkeesi’ eli miten me omilla valinnoillamme päivittäin …

Energiahoito etänä on vaan niin <3

Energiahoito

Maailman muuttuessa pandemian seurauksena ja etätyöskentelyn yleistyessä, olen oikeasti tästä vain erittäin kiitollinen. Luonnollisesti fyysiset kohtaamiset tulevat aina olemaan erittäin tärkeitä, mutta koska ne eivät olleet mahdollisia pandemian aikana, pakotti uusi aika meitä ajattelemaan työskentelytapojamme toisin. Minusta se oli varsin …

Hyrrääkö hormonisi hyvin?

Ravinto

Vielä jokin aika sitten tämä kysymys itselleni ei ollut kovinkaan kiinnostava. Tai oikeammin en todellakaan ollut näihin hormoniasioihin juurikaan kiinnittänyt huomiota. Ajattelin, että niillä ”palikoilla” mennään, jotka ovat annettu, liittyy ne sitten vaikka perintötekijöihin tai olemassa oleviin sairauksiini ja niihin …

Vahvista vastustuskykyäsi

Yleinen

Kun lähdin kirjoittamaan tätä artikkelia, pohdin hetken tuota sanaa vastustuskyky. Mitä kaikkea se oikeastaan voikaan tarkoittaa? Periaatteessa nimittäin kaikki mitä teemme tai ajattelemme vaikuttaa meidän vastustuskykyymme. Näin ollen meillä itsellämme on mitä suuremmassa määrin vastuu omasta vastustuskyvystämme ja mikä parasta, …