BEMER-HOITO

bemer parantaa veren virtausta

Mikroverenkiertoa voi edistää helposti ja turvallisesti Bemer-hoidolla. Parhaimman tuloksen saa ottamalla hoitoa kaksi kertaa päivässä kahdeksan (8) minuuttia (aamuin/illoin) sekä tarvittaessa hoitaa paikallisesti ongelma-alueita. 

Elintärkeä mikroverenkierto

Mikroverenkierto on pienten verisuonten äärimmäisen tiheä verkosto, jonka avulla kehon solut saavat tarvitsemansa hapen ja ravintoaineet ja jonka kautta kuona-aineet poistuvat. Se muodostaa 74 % koko verenkierrostamme (uusimman tutkimuksen mukaan jopa 95 – 98 %) ja sen toiminta on kehon kaikkien aineenvaihduntaprosessien perusedellytys. Heikentynyt mikroverenkierto voi aiheuttaa ja edistää monia oireita ja sairauksia.

Mikä on Bemer?

Bemer on fysikaalinen verisuoniterapia, joka stimuloi turvallisesti ja tehokkaasti heikentynyttä mikroverenkiertoa. Laitteen vaikutusmekanismi on patentoitu, ja se on ainoa terapia, jolla on tutkitusti kohdennettu vaikutus mikroverenkierron laajaan järjestelmään. Terapiaa on lähdetty alun perin kehittämään kroonisten sairauksien ennaltaehkäisyyn. Ts. keskiössä on ollut nimenomaan terveyden edistäminen, koska tutkimuksissa on todettu, että mm. vakavat sairaudet kuten korkea verenpaine, diabetes, sydänkohtaus, dementia ja muut aivosairaudet jne. alkavat pienten verisuonten sairastumisesta. (The American Heart Association 4.11.2016). Tämän johdosta Bemer-terapiaa käytetään niin terveyden edistämiseen kuin sairauksien tukihoitoon lääketieteellisten hoitojen rinnalla. Vuosikymmenten tutkimus- ja yhteistyö yliopistojen kanssa on johtanut tänä päivänä käytettävän Bemer-terapialaitteen tuottamaan hoitoon kehollemme. Tutkimuksista löytyy tietoa hellisolujasi.fi -sivustolta. Samalta sivustolta löytyy myös hyvin paljon suomalaisten kokemuksia Bemer-hoidosta nimellä ja kuvalla.

Bemer on tarkoitettu koko perheen terveyden edistämiseen, mutta myös monien sairauksien tukihoitoon kuin myös stressiin, unettomuuteen, palautumiseen ja jaksamiseen. Kyseessä on lääkinnällisesti sertifioitu laite, jolla fysikaalisesti stimuloidaan mikroverenkiertoa ilman haitallisia sivuvaikutuksia lääkeettömästi. Hoito on tarkoitettu itsehoitoon jokaiseen kotiin koko perheelle, mukaan lukien myös ne perheen lemmikit <3.

Bemer-hoitolaitteiden vuokraus

Bemer-hoitoon pääset tutustumaan heti vuokraamalla laitesetin kotiisi. Voit vuokrata setin viikko kerrallaan, jolloin pääset tutustumaan, miten terapia sopii arkeesi ja miltä hoidot tuntuvat Classic- tai Pro-laitesetillä. Tämä testaus on mahdollista Lohjalla ja sen ympäristössä kuin pääkaupunkiseudulla.  

  • Bemer Classic- tai Pro-hoitolaitteen vuokraus viikoksi kerrallaan, 80 €/viikko

Testausajaksi suositellaan aina kahdeksan viikkoa, koska tuossa ajassa suurin osa käyttäjistä huomaa selkeää parannusta omassa terveydentilassaan. Testausajaksi saat oman yksilöllisen hoito-ohjelman. Hoidon etenemistä ja testausta seurataan kokeilujaksolla säännöllisesti.

Lisäksi on mahdollista kahdeksan (8) viikon uuden Evo-laitesetin vuokraus valmistajalta suoraan omaan kotiin. Tämän testauksen hinta:

  • Bemer Premium Evo setin vuokraus 8 viikkoa: 800 € + 99 € toimitus- ja käsittelykulut. Mikäli päätät pitää laitteen vuokra-ajan jälkeen, vuokrasumma 800 € vähennetään uuden laitesetin hinnasta (4490 – 800 = 3690 €)

Bemer testihoito hoitopisteelläni

Jos haluat testata kerran hoitoa, sekin onnistuu hyvin hoitopisteelläni Lohjan Virkkalassa. Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää.

Ai niin, ja onhan olemassa myös ihan oma Bemer-setti myös hevosille! Jos sinulla on hevosia, niin käypä kurkkaamassa millainen Bemer Horse-set on, jotta hevosesi voisi myös hyvin!

Mitä kokeilujakson jälkeen?

Bemer-hoidosta saa parhaimmat hyödyt jatkuvassa säännöllisessä päivittäisessä käytössä, jolloin Bemer-laitesetin hankkiminen kotiin kokeilujakson jälkeen onkin viisas päätös. Kun hoitoa otetaan päivittäin aamuin illoin, mikroverenkierto voi toimia kehossa optimaalisesti, josta seuraa lukuisat terveyshyödyt. Lisäksi viikosta seitsemän (7) eteenpäin on mahdollista lähteä totuttautumaan yön aikana otettavaan uniohjelmaan, jolla taasen tehostetaan yön aikana tapahtuvia kehon uudistumis- ja puhdistumisprosesseja. 

Tänään Bemer-laitesetistä on olemassa yksi versio, uusi Bemer Premium-Set Evo, josta alla tarkemmat tiedot.

UUSI UPEA BEMER PREMIUM-SET EVO

Bemer-hoitolaite on uudistunut!

Uusi evoluutioversio Bemer Premium-Set Evo saatavilla 15.2.2023 lähtien!

Classic- ja Pro-laitesetit ovat poistuneet myynnistä, mutta luonnollisesti niiden takuut, lisäosat, huolto jne. toimivat edelleen normaalisti kuten lääkinnällisten laitteiden osalta kuuluukin toimia.  

Parhaimman käsityksen ja yleiskuvan saa ihmisille tarkoitetusta laiteseteistä täältä.  

Bemer Premium-Set Evon ostaminen kotiin

BEMER Premium-Set Evo on kokonaispaketti, joka sisältää kaiken fysikaaliseen verisuoniterapiaan tarvittavan. Uudessa B.Box Evo -ohjausyksikössä huomio kiinnittyy heti selkeään muotoiluun, hienoihin materiaaleihin ja hyvin suunniteltuun ergonomiaan. Suurta, havainnollista kosketusnäyttöä on helppo käyttää. Siitä voidaan ohjata kahta hoitolaitetta samanaikaisesti ja toisistaan riippumatta. Uusinta tekniikkaa olevan ohjausyksikön lisäksi BEMER Premium-Set Evo sisältää kattavan paketin hoitoyksikköjä ja tarvikkeita. Eri hoitolaitteet ohjaavat ohjausyksikössä tuotetun BEMER-signaalin suoraan niihin kohtiin kehoa, joihin hoito halutaan kohdistaa. B.Body Evo, B.Pad Evo tai B.Spot Evo – BEMER Premium-Set Evo sisältää kaiken, mitä terveeltä rentoutumiselta voi toivoa.

Premium-Set Evo sisältää:

    • B.Box Evo
    • B.Body Evo
    • B.Bed Evo + kiinnitysvyö B.Bed Evo
    • B.Spot Evo
    • B.Pad Evo + jatkotarranauha B.Pad Evo
    • B.Grip Evo + kiinnitysvyö B.Grip Evo
    • B.Box Evon akkupidike
    • B.Box Evon virtajohto
    • Ruuvitaltta akun suojakanteen
    • Käyttöohjeet

Tarkemmat tiedot täältä.

Hinta: 4.490 € 

Rahoitusvaihtoehdot: Nordea Joustorahoitus, Flexpay, Resurs Pankki

Kiinnostuitko?

Bemeristä saatuja kokemuksia löydät täältä sekä erikseen suomalaisten kokemuksia löytyy runsaasti hellisolujasi.fi -sivustolta. Jos haluat testata terapiaa, varaa aika tai ota yhteyttä. Kerron mielelläni sinulle lisää.

#Bemer #fysikaalinenverisuoniterapia #mikroverenkierronedistäminen #parempiverenvirtaus #parempiverenjakelukudostentarpeidenmukaan #parempiaineenvaihdunta #terveydenedistäminen #sairauksienennaltaehkäisy #kroonistensairauksienennaltaehkäisy #sairauksientukihoito #leikkauksistatoipuminen #suorituskyvynparantaminen #parempipalautuminen #stressi #unettomuus #kipu #särky #krooninensairaus #verenpaine #diabetes #reuma #nivelrikko #sydänjaverisuonitauti #aivosairaudet #MStauti #Parkinson #Alzheimer #dementia #kokoperheenhoito #itsehoito #hevostenhoito 

Pysy terveenä – tue paranemista – palaudu nopeammin

Asiakaskokemuksia

Olen käyttänyt Bemeriä nyt 2 vuotta, kiitos Leenan. Alkuperäisenä kimmokeena Bemerin hankkimiseen oli jalkojen verenkierron parantaminen. Erityisesti polvileikkauksen jälkeen Bemer-hoito selvästi nopeutti polven kuntoutumista ja ortopedinikin ihmetteli pikaista toipumistani. Nykyään käytän Bemeriä päivittäin yleiseen hyvinvointiini, immuniteetin ylläpitämiseen ja selkä-, jalka- ja nivelvaivojen ennaltaehkäisemiseen.  Kiitos Leena aktiivisuudestasi ja aina iloisesta palvelusta.

Sini 56 v.

Koirallamme todettiin nivelongelmia 3-4 vuotta sitten. Tämä ilmeni mm. ontumisena ja lihasjäykkyytenä. Kävimme säännöllisesti koiramme kanssa koirien Spa kylpylässä, jossa suositeltiin Bemer-hoitoa. Nyt kun meillä on kotona Bemer, koiramme pystyy saamaan hoitoa useammin ja jotakin hyvää vaikutusta sillä on, kun koiramme haluaa hakeutua aina itse alustalle tai jos me muut otamme hoitoa, haluaa hän tulla heti viereen.

Köpi koira 9 v. 

Eläköitynyt agilityrusseli seniorirouva Molly on käyttänyt Bemeriä vuokrattuna kahden pidemmän aikajakson. Ensimmäisen kerran vuonna 2020 ollessaan 11-vuotias polven ristisideleikkauksen jälkeen post-op hoitona muiden kuntoutusmuotojen (laser, vesijuoksumatto, fysioterapia) lisäksi.

Bemer oli käytössä kahdeksan (8) viikkoa loistavin tuloksin. Päivittäiset aamu- ja iltasessiot rentouttivat sekä koiraa että omistajaa parantaen koiran verenkiertoa, leikkausarpea, yleisoloa. Myös muut koirat lepäsivät mielellään patjalla. Mollyn kuntoututs oli  ennätyksellistä, totesivat myös eläinlääkärit. Mollylla on myös nivelrikkoa ja spondyloosia taustalla, joten verenkierron parantaminen Bemerillä on näihin todella hyödyllistä.

Vuonna 2022 Molly ollessaan 13-vuotias Bemer-hoitoa käytettiin lonkan luksaatioleikausen jälkeen post-op hoitona laserin ja fysioterapian lisäksi. Terapia oli käytössä kolmen (3) viikon ajan aamuin illoin  ja tällä kertaa myös vyö/spot käytettiin lisätehosteena. Tästäkin leikkauksesta Molly kuntoutui erinomaisesti jo parissa viikossa.

Hoitomuoto on helppo, koska itse ei tarvitse tehdä mitään, patja hoitaa kaiken. Koirat hakeutuvat mielellään hoitoalustalle, joten siinä oli joskus ihan tungosta.

Suosittelen  ehdottomasti Bemeriä hoitomuotona.

Molly-koira 13 v.