ENERGIAHOITO AUTTAA VAIVOIHIN
BodyMind Energy Balancing Method on Suomen Energiahoitajien kehittämä menetelmä, jossa hoito aloitetaan fyysisen kehon virheasentojen mittaamisella ja korjaamisella edeten energia- ja tunnekehon kautta henkiseen tasoon. Hoidossa puretaan kehosta kroonista jännitystä, stressiä, jotta energia pääsee virtaamaan jälleen luonnollisesti ja vapaasti. Näin vapautetaan kehon omia resursseja toimimaan tehokkaammin. Hoitoon ei tarvitse uskoa, sillä hoito vaikuttaa tiedostamattoman mielen tasolla. Hoitoja saa lähihoitona Lohjalla Virkkalassa hoitopisteelläni tai kaukohoitona.
Kaukohoito tarkoittaa sitä, että fyysisesti asiakas voi sijaita missä päin maailmaa tahansa ja vastaanottaa hoidon sovittuna aikana. Kaukohoito toimii, koska kvanttifysiikan mukaan me kaikki olemme olemme yhtä ja samaa värähtelevää energiaa. Kaikki mitä näemme ympärillämme on energiaa, joten olemme kaikki yhteydessä toisiimme. Siksi kaukohoito toimii, ja joskus vielä paremmin kuin lähihoito! Kaukohoidosta voit lukea lisää täältä.
Hinnat:
- lähihoitoina 68 € (60 min) tai 83 € (75 min)
- kaukohoitona 62 € (60 min) tai 77 € (75 min)
Energeettisen tukoksen avaaminen
Tarvitsemme energiaa, jotta pysymme elossa. Kun tämä energia pääsee virtaamaan vapaasti kehossa, olemme terveitä. Elämäntavat, erilaiset traumat ja elämänkokemuksemme voivat kuitenkin tukkeuttaa energiakiertoa, joiden seurauksena saamme fyysisiä oireita. BodyMind Energy Balancing Method energiahoidossa puretaan syvällä olevaa fysiologista stressiä sekä vahvistetaan kehoa. Tavoitteena on käynnistää kehon omat paranemisprosessit, jotka ovat jollakin tapaa lamaantuneet. Stressiin ja univaikeuksiin voidaan tehdä myös kokonaisvaltainen rentouttava 60 minuutin hoito, joka tehdään samoilla BodyMind-tekniikoilla sisältäen pään rentoutuksen, energialinkitykset ja chakrojen hoidon. Kun haluat tietää enemmän tästä hoidosta, ota yhteyttä, niin vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiisi. Ajanvaraus hoitoon onnistuu tästä.

Mistä tukokset johtuvat?
Aineenvaihdunta, solujen jakautuminen ja kaikki muut kehon toiminnot tarvitsevat energiaa, mutta esim. onnettomuudet, tunneperäiset traumat, kuona-aineiden kertyminen ja huonot elintavat ovat tekijöitä, jotka heikentävät ja tukkeuttavat energiankiertoa eri puolilla kehoa. Tukoksen kohtaan syntyy energiavajetta, joka alkaa oireilla fyysisessä kehossa. Periaatteessa kaikki sairaudet voidaan johtaa johonkin energeettiseen tukokseen, jonka syynä on hyvin usein tunnepuolen stressi.
Mihin hoito perustuu?
Energiankierron avaamisessa ja tasapainottamisessa hoito tapahtuu ja vaikuttaa kehossa tiedostamattomalla mielen tasolla, jolloin tietoisella mielellä ei ole vaikutusta hoidon tehoon. Hoitoon ei tarvitse uskoa, jotta se voisi vaikuttaa. Hoidossa poistetaan kehosta erittäin syvällä hermostossa olevaa kroonista fysiologista stressiä ja jännitystä. Näiden taustalta löytyy usein erilaisia traumaattisia elämänkokemuksia ja pitkiä stressijaksoja. Kun stressitila saadaan purettua hermostosta pois, keho rentoutuu hyvin syvällisellä tasolla ja paranemisprosessit aktivoituvat. Hoitotapa on yksi maailman turvallisimmista hoitomuodoista, joka sopii kaikenikäisille ja kaikenkuntoisille.
#BodyMindEnergyBalancingMethod #energiahoito #krooninenstressi #fyysisenkehonhoito #asentovirheet #kipu #unettomuus #stressi #energiakehonhoito #tunnekehonhoito #henkisentasonhoito #energiahoitoetänä #energiahoitokaukohoitona
Miksi BodyMind Energy Balancing Method?
Suomen Energiahoitajien kehittämä BodyMind Energy Balancing Method -menetelmä pohjautuu valtaavaan määrään opiskelua eri energiahoitojen syvällisestä ymmärtämisestä. Menetelmään on otettu mukaan vain tehokkaimmat tekniikat ja ymmärrys, miten keho toimii, mistä sairaudet syntyvät ja miten energiahoito vaikuttaa kehossa. Menetelmä on tehokas eri vaivojen hoitoon, jossa oireiden juurisyiden selvittäminen on oleellista pysyvien hoitotulosten saamiseksi. Eri henkilöiden samojen oireiden taustalta voi löytyä ihan eri juurisyyt. Siksi joku voi saada apua yhdellä hoitokerralla ja toinen tarvitsee useamman hoidon.
Suomen Energiahoitajien koulutusohjelma alkaa fyysisen kehon virheasentojen mittaamisesta ja hoitamisesta edeten energiakehon ja tunnekehon hoidosta henkisen tason hoitoihin. Koulutuksessa opitaan valtava määrä työkaluja, joita harjoitellaan runsaasti käytännössä.

Hoitotuloksia
Energiahoito ei suoranaisesti paranna sairauksia, vaan auttaa kehoa toimimaan jälleen niin kuin sen kuuluukin toimia, josta seurauksena on erilaisten ongelmien helpottuminen. Koska meistä jokainen on yksilö, hoitovastine on aina yksilöllinen. Mielenkiintoista on kuitenkin lukea listaa vaivoista, joihin asiakkaat ovat raportoineet saaneensa apua tällä hoidolla.
Asiakaskokemuksia
Kiitos vielä kerran energiahoidosta ja rentouttamisesta. Sain selkeästi apua kipeään niska-hartiaseutuun ja polviin jo hoidon aikana. Hoidon jälkeen pystyin työskentelemään tietokoneella useita tuntia ilman kipua ja jopa 10 km pyörällä ajaminen isoine ylämäkineen onnistui ilman kipua. Tämä kokemus kaukohoidosta oli minulle uusi ja olin yllättynyt, miten herkästi tunsinkaan kehossani energiavirtaukset hoidon aikana. Voin lämpimästi suositella hoitoa ihan kaikille. Teija 61 v.
Halusin lähteä kokeilemaan Leenan antamaa kehon energioiden tasapainottamishoitoa. Huomasin pian vointini helpottuvan. Stressitasoni alkoi laskea. Halusin jatkaa hoitokertoja säännöllisesti, koska tämä hoitomuoto toimii minulle. Koen saavani Leenan hoidossa sitä, mitä tarvitsenkin: kehon ja mielen rauhoittumista sekä tasapainoa. Voinkin lämpimästi suositella oman kokemukseni pohjalta Leenan ammattitaitoista hoitoa sekä miehille että naisille. Pepina 70 v.
Olen kärsinyt kovista kuukautiskivuista ja runsaasta vuodosta 13-vuotiaasta (paitsi 20-40-ikävuosia, kun käytin e-pillereitä). Nyt vuodon alkupäivänä (ennen kuin ennätin ottaa särkylääkettä) Leena antoi minulle puolen tunnin kaukohoidon. Sen aikana en tuntenut mitään erikoista, mutta kivut ja vuoto vähenivät minimiin! Eli energiahoito auttoi ainakin minua radikaalisti tässä niin monen naisen kärsimässä harmissa. Birgitta 49 v.
Olin saanut energiahoitoa kaukohoitona jo pari kertaa, mutta halusin tulla vielä lähihoitoon. Kokemus oli ihana, tunnelma oli hyvin lämmin jo heti kun astuin sisään hoitohuoneeseen. Rentouduin tosi hyvin ja kehoni näytti vastaanottavan antamasi energian. Hoidon jälkeen minulla oli tosi kevyt olo ja mieheni negatiivinen olemus ei minua häirinnyt kotona yhtään! Nukuin seuraavan yön hirmu hyvin, kun yleensä heräilen yöllä usein ja sen jälkeen on vaikea saada unenpäästä kiinni. Kiitos paljon! Teija 61 v.
Kiitos Leena kaukohoidosta, josta olen saanut paljon apua vaivoihini, jotka alkoivat kesäkuussa 2021. Vasen jalkani alkoi särkeä voimakkaasti sekä siihen tuli polttava tunne niin, että itku tuli väkisinkin pintaan. Jalkaa särki ja poltteli reidestä, polvesta, säärestä jalan ulkoreunan puolelta. Söin särkylääkettä, mikä auttoi hetkellisesti, mutta polttava tunne jatkui. Hoidin jalkaani kylmägeelillä ja -pyyhkeellä. Särky ja polte oli kokopäivästä myös yöllä, ja särkylääkettä meni 3x päivässä, mikä oli lääkkeen ohjeistus. Kävin lääkärissä kolme eri kertaa, otettiin röntgenkuvat lantiosta, koska vasempaa lantiotani oli myös alkanut särkeä ja röntgenkuvissa todettiin nivelrikkoa kummankin lantion puolella. Epäiltyyn hermopinteeseen söin lääkkeitä kaksi viikkoa, mutta en kokenut saavani helpotusta: ne olivat tarkoitettu masennuksesta kärsiville potilaille. En kärsinyt masennuksesta. Olimme sattumoisin Leenan kanssa yhteydessä, ja itkin hänelle vaivaani, niin sovimme, että aloitetaan kaukohoito ainakin 5 kertaa alkuun. Tunsin energian virtauksen hoidon aikana ja rentouduin ihan uneen asti. Kun nousin ensimmäisen hoidon jälkeen ylös pediltä, olin jäykkä kuin puu-ukko, ja lantion ympärillä panssari. Hoitojen edetessä tulin kerta kerralta paremman tuntoiseksi, ja mikä parasta kivut ja polte jalassani loppuivat kokonaan 1.9. eikä sen jälkeen ole särkenyt yhtään, enkä ole syönyt yhtään kipulääkettä! Särky ja polte jalassani kesti siis kolme kuukautta. Elämäni hymyilee jälleen, on hymyillyt koko syksyn, kun olen voinut hyvin Leenan kaukohoidon seurauksena. Olen niin kiitollinen Leenalle ja energiahoidoille, sillä puhuttiin jo leikkauksen mahdollisuudesta, mutta minä olen luontaishoitojen kannattaja, uskon luonnon parantavaan voimaan! Maija 78 v.
Keskustelin tuttavani kanssa ja valitin hänelle kipeää vasemman silmän yläosaa. Joku kulki takaa ohitse ja samassa Leena tarttui niska-/silmäkulmaotteella päähäni ja kertoi minkä niminen tuo silmäkulmaluu on ja iloiseen tapaansa huudahti, että ”odota ihan pikku hetki, kohta helpottaa”. Siinä samassa helpotti kipu ja heräsin. Leena on siis osannut tuoda kaukoparantavan osaamisensa myös uniin:) Minna 55 v.
Hoidon kulku
Alkuhaastattelussa kysymme sinulta oireet ja kartoitamme mahdolliset syyt oireisiin. Tämän jälkeen yleensä ensimmäinen hoitovaihe on energeettinen jäsenkorjaus eli kehon asentovirheiden mittaus ja korjaus. Tämä vaihe on tärkeä, jotta kehossa olevat syvien lihasten jännitykset saadaan purettua ja kehon epäsymmetrisyydet hoidettua, koska niistä voi aiheutua monia oireita. Tuki- ja liikuntaelinkipujen yksi suurimmista syistä onkin kehon virheasennot, tosin tämäkään ei ole syvin syy, vaan yksi oireen taso, jonka taustalta voi löytyä esimerkiksi tunneperäisiä traumoja. Syvimpiin syihin päästään käsiksi mm. tunnekehon hoitotekniikoilla.
Energeettisen jäsenkorjauksen jälkeen saat tilanteestasi ja oireistasi riippuen hoitoa muilla tekniikoilla. Kaikki hoitotekniikat pyrkivät kuitenkin purkamaan kehosta kroonista jännitystä ja stressitiloja, jolloin poistetaan tukoksia ja toisaalta myös energisoidaan heikkoja alueita. Stressin purkamisessa on useita eri tekniikoita, jotka riippuvat siitä, onko sinulla tiedossa oireiden taustalla olevat syyt, esimerkiksi jokin traumaattinen tapahtuma. Tuolloin hoito voidaan tehdä yhteistyössä sinun tietoisen mielen kanssa tai se voidaan tehdä myös pelkästään kehon ja sen alitajunnan kautta.
Viimeiseksi hoidamme kipua, mikäli sinulla on sitä hoidon lopussa. Tämä vaihe on viimeisenä, koska edelliset vaiheet, kuten asentovirheiden korjaaminen, on jo saattanut poistaa kivut ja erillistä kivunhoitoprotokollaa ei tarvitse tehdä.
Hoidon jälkeen saat tietää, mitä asentovirheitä löytyi ja miten ne korjautuivat. Joskus sitkeimmät asentovirheet voivat vaatia useampia hoitokertoja ja useimpien hoitotekniikoiden käyttöä, joista saat luonnollisesti tietoa. Annamme sinulle myös tietoa, mitä voit odottaa hoidon jälkeen. Luonnollisesti voit kertoa myös kaikista tuntemuksistasi hoidon aikana tai mahdollisesti mieleesi nousseet asiat, tapahtumat tai tunteet. Nämä johdattavat yleensä aina eteenpäin oireiden taustalla olevien syiden kartoittamisessa.
Hoitoon voit varata ajan täältä. Jos sinulle herää kysymyksiä tai mietit, voisiko hoito sopia sinulle, otathan yhteyttä, niin keskustelen mielelläni kanssasi niistä.
Kun tulet hoitoon, laita päälle rennot, kevyet vaatteet, joissa sinun on riittävän lämmin ja hyvä olla. Riittävä veden juominen ennen hoitoa tehostaa myös hoidon vaikutusta. Hoitaminen tapahtuu istuen, seisten tai hoitopöydällä maaten. Hoidon aikana käymme kehosi kokonaisvaltaisesti läpi. Hoidossa kehoasi ei pakoteta mihinkään asentoihin, sille ei tehdä mitään radikaaleja operaatioita eikä hoidossa käytetä mitään kemikaaleja. Kyseessä on siis hyvin luonnollinen ja lempeä, mutta samalla myös hyvin tehokas hoitomenetelmä.
Voit kurkata myös alla olevalta videolta, kuinka Elixirin tytöt Lotta Harala ja Tiina Myllymäki kävivät testaamassa tätä hoitoa I Love Me -messuilla.
